MATKALLA. PIENI MATKAOPAS: Puola, Gdansk, Sopot ja Malbork



”Ahaa. No kertokaapa sitten, millaista oli, niin mekin ehkä lähdetään”. Tämä oli yleisin ystävieni kommentti, kun kerroin, että lähdemme Puolaan lomalle. Tarkemmin Gdanskiin ja Sopotiin.
 
Sopotin ranta 

En olisi itse tajunnut valita Puolaa kesälomakohteeksi, mutta kun paljon matkustava ystävä kolme kertaa kertoi, että Sopot Itämeren rannalla sopisi meidän perheen lomakohteeksi, taivuin lopulta. ”Tykkäisitte varmasti, siellä on pitkä hiekkaranta ja hyvä meininki. Turusta pääsee halpalentoyhtiö Wizzairilla Gdanskiin parhaimmillaan 27 eurolla ja siitä otatte junan rannikolle. Olette biitsillä vartissa.”

Gdanskin rantakatu

Kaksi vuotta sivuutin koko suosituksen, mutta tänä vuonna, alkukesästä, mietin, että voin kai sentään googlata, miltä siellä näyttää. Ja yllätyin. Makkarankatkuinen, ankea, harmaa, muovipulloja täynnä oleva ranta ja vastarannalla ydinvoimala? No, ei. Näin monta kilometriä pitkän puhtaan hiekkarannan ja vanhoja viehättäviä taloja. Iloisia ihmisiä ja houkuttelevia kahviloita. Se oli sillä selvä.


Gdanskissa juttelin paikallisen oppaan kanssa. Hän kuvaili Puolaa sanoilla ”siisti ja turvallinen”. No, näitä adjektiiveja en olisi itse ennen matkaa keksinyt valita, mutta matkan jälkeen olen samaa mieltä. Luin myös, että Gdansk ja Sopot ovat nyt äärimmäisen trendikkäitä kohteita. Kun lähimaat, kuten Viro, on koluttu moneen kertaan, on luonnollista siirtyä askeleen kauemmaksi. Kaiken lisäksi Puola on vielä todella edullinen. 

Tällaista koirahullua ihmistä ihastutti se, miten koirarakkaita Puolassa ollaan. Hyväkuntoisen näköiset koirat kulkivat omistajiensa mukana joka paikassa, myös lomalla. Vesikuppeja on esillä terasseilla ja törmäsinpä Sopotissa ravintolaan, jonka listalla oli koirallekin oma annos: luomukanan maksaa ja pastaa, alle 3 euroa





Gdansk on viehättävä, varsinkin vanhakaupunki ja satama-alue, jonne syöttölät, juottalat ja kaupat ovat keskittyneet. Gdanskista pääsee Sopotiin kätevästi noin vartissa paikallisjunalla ja lysti maksaa vain muutamia euroja. Me otimme laivan, joka kulki ensin joen vartta ja sitten Itämerta. 

Matka kesti reippaan tunnin ja maksoi noin 9 euroa aikuiselta. Matka oli joka sentin arvoinen. Aurinkoisella säällä paatti oli pullollaan kansaa, mutta sen verran mielenkiintoisia maisemia telakoista puistoihin matkan varrella oli, että kun Sopot tuli näkyviin, olin aavistuksen pettynyt: Nytkö jo se loppui? 


 
Sopotista tuli mieleen isokokoinen Pärnu. Kaupunki on täynnä vanhoja puu- ja kivitaloja, rantaelämää, rentoja kuppiloita ja kaikenlaista lomailijaa kiinnostavaa huvia.


Sopotin siluetti Molo-laiturilta, kuuluisa Grand Hotel ja useita kilometrejä pitkä hiekkaranta.



Sopotin pääkatu Monte Cassino on kävelykatu, jossa on tietysti eniten toimintaa, liikkeitä ja ravintoloita. Rauhallisempia paikkoja on sivukaduilla ja sisäpihoilla sekä Sopot Centrumin aukiolla.



Jos iltaelämä kiinnostaa, niin sitäkin piisaa, ja se on kosteaa. Viini, olut ja vodka virtaavat sen verran railakkaasti, että varhain aamulla liikkeellä näkee vain perheitä, joilla on pieniä lapsia, ja eläkeläisturisteja. 



Teimme myös päiväretken Malborkin goottilinnaan, koska ystävä suositteli sitäkin. 

Linnan keittiössä näkee, mitä ritarit söivät.

Matka paikallisjunalla kesti reilun tunnin. Ja taas oltiin tyytyväisiä. Linna on kuulemma maailman suurin, ainakin pinta-alaltaan, ja Unescon suojelukohde. Kolme tuntia hurahti ihmetellessä 1200-luvulla saksalaisten ritareiden rakentamia holvikaaria, torneja ja valleja. Linna tuhoutui pahoin toisessa maailman sodassa, mutta se on kauttaaltaan entisöity.

Ritarien rakentama linna


Menimme paikalle heti yhdeksältä, kun linna aukeaa. Iltapäivällä saattaa olla jo tunkua. Aamulla saimme vaellella paikanpäällä rauhassa, ja ritarien aikaiseen tunnelmaan pääsi nopeasti. 


Ostoksia
Jos tunnet minkäänlaista intohimoa meripihkaa kohtaan, ala jo varata lentoa Gdanskiin. Joka kulmalla ja kojulla on kaikennäköisiä koruja.
Muuten Puolasta kannattaa shoppailla käsitöitä, elintarvikkeita ja vodkaa. Hala Targowa -kauppahallissa kannattaa ainakin piipahtaa katsomassa tarjonta.
Rautatieaseman tuntumassa on jonkin verran liikkeitä mutta parhaat ostospaikat ovat vanhassa kaupungissa.
Jos mielii suureen ostoskeskukseen, ota paikallisjuna Gdansk Wrzeszcz -pysäkille. Aseman vieressä on kaksi isoa ostoskeskusta: Galeria Metropolia ja Galeria Baltycka.

Nähtävää ja tekemistä
Gdansk

Vanha kaupunki on Gdanskin sielu. Siellä ei autoilla ajella, siellä kävellään. Tai oikeastaan ihastellaan kaula kenossa upeaa vanhaa arkkitehtuuria. Muutaman korttelin kokoinen alue on juuri sopivan kokoinen kävelyyn. Telakka-alueella ja joen rannalla on myös baareja ja kauppoja.
Pieniä, golfauton näköisiä citycareja liikkuu kaupungilla paljon. Puolentunnin tai tunnin opastetulla nähtävyyskruisailulla näkee ydinkeskustan ulkopuolellekin. 

Elokuun kolme ensimmäistä viikkoa ovat Gdanskissa yhtä markkinahumua. Pieniä kojuja on vieri vieressä ja niissä myydään meripihkaa, vohveleita, karkkeja, leluja, käsitöitä, kirpputori- ja antiikkitavaraa. Kaikki tämä pyhän Dominicin kunniaksi.

  
Sopot
Tärkein nähtävyys on maailman pisin puulaiturin nimeltään Molo. Tästä voi tietysti repiä huumoria niin paljon kuin jaksaa. Minä ainakin revin ja otin itsestäni kuvia maailman pisimmällä mololla. Kyllä nauratti. Puulaiturille on pääsymaksu.



Ranta, se on hienoa vaaleaa hiekkaa, se on pitkä ja lämpimällä ilmalla täynnä auringonottajia. Sekaan kyllä mahtuu, jos jaksaa vain kävellä keskustasta hiukan kauemmaksi. Rannalla on ravintoloita, jotka voisivat olla mistä tahansa modernin arkkitehtuurin ja sisustuksen lehdestä. 
Molo-laiturin pohjoispuolella iso kaunis puistoalue, joka sopii täydellisesti piknik- ja lenkkipaikaksi. Kartassa sitä kutsutaan yksinkertaisesti Pohjoiseksi puistoksi. 
Sen pohjoisimmassa kärjessä on Aqua Park -vesipuisto.

Grand Hotel Sopotissa on silkkaa luksusta.

Sopotin rannalla kelpaa oleilla


Pyöräily, hyvät pyöräilytiet rannan tuntumassa suorastaa kiljuvat vuokraamaan rattaat alle. 

Pääkatu Bohaterów Monte Cassino on suosittu kävelykatu. Siellä on yksi Sopotin ja ehkäpä koko Puolan kuvatuimmista rakennuksista eli Vinotalo, englanniksi Crooked House, jossa toimii kahvila, toimistoja ja kauppoja. Mielikuvituksellinen postmoderni talo on rakennettu vuonna 2004, ja sen on suunnitellut puolalainen arkkitehti Szotynscy Zaleski. 

Jos tämä vino talo ei päädy Instagramiisi, ei mikään.
 
Malborkin linna
Malbork on pieni, noin 40 000 asukkaan kaupunki, jossa on suuri linna. Maailman suurin pinta-alaltaan, sanovat paikalliset. Ehdottomasti näkemisen arvoinen goottirakennus. 
 


Ruokaa
Useimmat pohjois-Puolan kahvilat, baarit ja ravintolat ovat sisustukseltaan huippumielenkiintoisia ja tyylikkäitä mutta ruuan taso jää usein keskinkertaiseksi. Pastaa, pitsaa, lasagnea, dumblingseja ja hampurilaisia saa helposti, myös kasvisvaihtoja on erittäin hyvin tarjolla. Hintataso on edullinen.  


Gdansk
Bioway, edullista ja terveellistä kasvisruokaa siistin pikaruokaravintolatyyliin. Annokset keskimäärin 4 euroa. Ketjulla on useita ravintoloita kaupungissa.
Bistro Kos, Piwna 9/10. Moderni ja viihtyisä ravintola. Kasvislasagne oli yksi kaupungin parhaista annoksista. Erikoisuutena toisessa kerroksessa iso taulutelevisio, josta vanhemmat voivat seurata, mitä viereisessä lasten leikkihuoneessa tapahtuu.
Gdańska, Ducha 16/24, vanhassa kaupungissa on kaupungin vanhin ravintola. Se näyttääkin museolta. 


Mono Kitchen, Piwna 28, laadukasta aamiaista saa jo klo 7. Loistosijainti Marian kirkon juurella.
Mon Balzac, Piwna 36, Artur-hotellin kyljessä. Hyviä aamupalasettejä, myös vegaanivaihtoehto. Aukeaa klo 8. Tarjolla myös kelpo hampurilaisia.

Sopot
Mukavimmat ravintolat meidän makuun olivat Molosta pohjoiseen hiekkarannalla ja Sopot Centrumissa.


Seafood Station, Sopot Centrum, Dworzec pkp, kalaruokien ystäville ja aamiaispaikkana hyvä. Aukeaa klo 9.
Caly Gawel, Sopot Centrum, Dworzec pkp, Moderni ja trendikäs paikka, jossa koirillekin ruokaa.
The Blue Pudel eli Błękitny Pudel, Bohaterow Monte Cassino 44. Näin paikan sisustuskirjassani jo 10 vuotta sitten. Paikanpäälläkin toimiva kokonaisuus. Ruoka on puolalaista ja eurooppalaista. 

Sininen puudeli -ravintolan sisustus on tallennettu muun muassa sisustuskirjaan.


Tervemenoa ensi kesänä Sopotiin!


Kommentit

Suositut tekstit